|
Kyläsaaren kylätalo |
|
|
|
|
| Kyläsaaren Kiinteistönomistajat tiedottavat Kyläsaaren Kylätalon toiminnasta: | |
| Kylätalon vuokraus | Kylätalon vuokraustoiminta vuonna 2012 - Ohjeet ja hinnasto |
| Viikko-ohjelma | Kylätalon viikko-ohjelma loppuvuonna 2011 |
|
|
|
| Elävä
Kylätalo: Me Kyläsaaren kyläläiset olemme jälleen saaneet ennen niin aktiivisessa koulukäytössä olleen entisen koulurakennuksen jälleen toimivaksi ja meitä kyläsaarelaisia palvelevaksi kylämme yhdeksi keskipisteeksi. Suuri kiitos siitä kuuluu erityisesti sille yhteisömme talkoohenkiselle ryhmälle, joka on uurastanut rakennuksen kunnostuksen parissa jo monen vuoden ajan. Ja Kylätalohanke ei olisi toteutunut ilman Porin kaupungin, TE-keskuksen ja EU:n vahvaa myönteistä tukea. Mitä Kylätalossamme voi sitten tehdä ? Pitää kokouksia. Nuoret voivat pelata pelejä. Toteutetaan koululaisten päiväkerhoja. Kudotaan mattoja. Lainataan kirjoja. Pidetään syntymäpäivä- ja sukujuhlia. Vietetään Kyläsaari-päivää. Pidetään koululaisille disco-iltoja. Tai vaan tullaan Kylätalolle kokoontumaan ja juttelemaan muiden kyläläisten kanssa. Kylätalomme käyttö on moninaista. Kuka Kylätalollemme voi tulla ? Sinä. Tai minä. Tai me. Myös he. Eli kaikki kyläsaarelaiset. Hyvät tavat muistaen Kylätalollemme ovat tervetulleita kaikki yhteisömme asukkaat. Ja usein voit ottaa mukaan kaverisikin, vaikka hän ei olisikaan itse kyläsaarelainen. Mitä toimintoja on Kylätalollamme tänään ?
|
|
| Kylätalon historiaa: Kyläsaaren kylätalo rakennettiin aikoinaan koulurakennukseksi vuonna xxxx. Tässä koulussa annettiin opetusta 1-x luokan oppilaille. Vuonna xxxx luokkaopetus loppui tässä rakennuksessa ja opetus siirrettiin kokonaisuudessaan kadun toisella puolella oleviin koulurakennuksiin. Vuonna xxxx rakennettiin koulurakennusten viereen yhdistetty ruokala ja liikuntarakennus. Nykyisin Kylätalona toimiva rakennus oli vailla käyttöä vuosina xxxx - xxxx. Rakennus pääsi melko huonoon kuntoon. Vihdoin vuonna xxxx alkoi EU:n ja kaupungin rahoittama kunnostustyö, jossa kyläsaarelaiset talkoilla ja suurella sydämellä alkoivat kunnostaa entistä koulurakennusta Kylätaloksi. Vuonna 20xx valmistui kunnostuksen ensimmäinen vaihe. Kunnostustyöt jatkuvat. Jo nyt sisätilat ovat varsin mallikkaassa kunnossa. Vielä yhden huoneen kunnostus ja WC-tilojen rakentaminen. Sitten sisätilat ovat hyvässä käyttökunnossa. Ulkopuolella odottaa katon uusinta sekä ulkovuorauslautojen osittainen uusinta ja rakennuksen maalaus. Myös piha-aluetta tulee kunnostaa. |
|